torstai 15. kesäkuuta 2017

Kukkia päiväkotiin

Päätin tehdä tyttöjen päiväkotiin henkilökunnalle kakun kiitokseksi kuluneesta keväästä. Vaikka tytöt ovat vielä ensi viikolla pari päivää, osa hoitajista on jäämässä lomalle tämän viikon jälkeen, niin ajoitin siksi tähän kakun viennin. Ajattelin, että keskiviikko olisi hyvä päivä, jotta ehtivät syödä pois ennen viikonloppua.

Kakku oli iloinen yllätys, ja se oli maistunut taukohuoneessa kaikille.

Kakku:
Tein kolmen munan voikakkupohjan, jonka pohja jämähti ekaa kertaa vuokaan kiinni. Epäilen, että PME-vuokani pinnoite on heikentynyt, kun edellisessä käytössä sokerikakkupohja jäi hieman kiinni seinämiin. Hellävaraisesti olen kyllä vuoan pessyt ja huolella voidellut/jauhottanut. 
Pieni halkeaminen ei kuitenkaan haitannut, sillä mitäpä ei kreemin kanssa voisi paikata! Sitä paitsi muruset maistuivat mitä mainioimmilta!

Voikakkupohja nousee aina keskeltä enemmän, vaikka teenkin kuopan aluksi taikinaan. Tähän kuulemma voisi käyttää jotain märkäpyyhekikkoja, mutta minä olen hyväksynyt tuon ja leikkaan sen kiikkerän osan johonkin toiseen väliin, tällä kertaa päälle, jotta saisin hyvän alustan kukille.

Kakun täytteenä mangorahkamoussea, päällä mangolla maustettua marenkikreemiä.

Koristeet:
Idea koristeisiin lähtee yleensä siitä, että mitä massajämiä vielä olisi jäljellä. Nyt uudet muotoilukupit hinkuivat käyttöön, joten niiden yhdistelmästä se ajatus sitten lähti. Tosin foliopaloilla pelaa mun mielestä paremmin kuin muotoilukuppien kanssa.

Ensin tein kukat erillään, muutamien tuntien päästä kokosin kerrokset yhteen kuivumaan seuraavaan päivään. Osassa kukista on pieniä sokerihelmiä keskustana. Kukat ovat Sallisen ja Funcakesin sokerimassoja, vaaleanoranssi tosiaan sekoitus näitä.

Prosessi ja mitä opin:
Kokosin ensimmäistä kertaa kakun "ilmaan" eli en tehnyt perinteistä vuokaan kasaamista. Tässä vaiheessa olisi pitänyt ottaa kuva kakusta, sillä enpä ole koskaan aiemmin saanut niin identtisen kokoisia kerroksia! Onnistuin kasaamisessa hyvin, sillä kakusta ei tullut Pisan tornia. Tosin täytteen levittäminen aivan reunaan asti helpottaisi kreemin levitysvaiheessa, ettei jäisi reunaan satunnaisia aukkoja, jotka imaisevat runsaat määrät kreemiä.

Siistin kreemipinnan saaminen tuntuu hurjan vaikealta. Minun täytyy perehtyä asiaan vielä ja kerätä vinkkejä, jotta voisin harjaantua kreemittämisessä. Samoin aion harjoitella massakukkien tekemistä sekä katsoa useamman Youtube-tutoriaalin aiheesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti