Näytetään tekstit, joissa on tunniste ristiäiskakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ristiäiskakku. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Ultra Bra -sadetakkikakku ja Renshaw-massatestausta

 
Pääsin jälleen Confetin tuotetestaajaksi testaamaan uutta Renshaw Extra -sokerimassaa. Olen käyttänyt paljon Renshawn massoja entuudestaan ja siksi pystyin vertailemaan hyvin aiempiin kokemuksiini.

Tämä massa on kehitetty kestämään helteisiä olosuhteita aiempia paremmin. Se on myös joustavampaa ja helpommin kaulittavaa kuin aiempi PRO-massa.

Koska sain paketin keltaista massaa, pähkäilin, mitä siitä oikein teenkään. Kyselin kavereilta ja yksi mainitsi sadetakin. Tuosta minulle muistui mieleen kuva, jolla serkkuni voitti tämänvuotisen Provinssin kuvakilpailun. Olen myös itse laulanut aikoinani bändissä, joka soitti Ultra Bran musiikkia, joten halusin tehdä tavallaan tribuutin heille. Eripari-kumisaappaat lisäsin vain lisäväriä tuomaan.

Kakku
Kakku oli 15 cm voipohjakakku, jossa täytteenä kerma-sitruunarahka-valkosuklaa-täytettä ja lemoncurdia. Kostutus spritella, kuorrutus marenkivoikreemillä.

Koristelu ja Renshaw-massan käyttö
Tein täysin vapaalla kädellä ja kummempia mittailematta sadetakin osat sokerimassasta. Napit otin harmaasta massanjämästä pyöreäpäisellä tyllalla. Kakkuun meni 500 g sokerimassaa. Sadepisarat tein elintarvikeliimatipoilla. Saappaat muovailin kaapistani löytyneistä massajämistä.
Renshaw Extra -massan työstäminen ja kauliminen oli todella helppoa. Se ei jäänyt kiinni alustaan, ihan hieman vain tarttui pienempään kaulimeen, mutta sipaisu maissitärkkelystä kaulimen pintaan, niin eipä enää tarttunut.

Tuote lupasi, ettei kakun päälle siirrettyä tulisi "norsunnahkaa" muistuttavaa pintaa, mutta kyllä sain sellaistakin aikaan. Sadetakki sinänsä oli oiva testauselementti, sillä siinä oli useampi osa, joten saatoin kokeilla esim. kaulia toisia osia ohuemmaksi ja jättää toiset paksummiksi, ja katsoa sitten, miten massa käyttäytyy.
Mikäli jätin massan hieman paksummaksi (3-4 mm), kakun reunaan jäi kurja jälki, mutta massan silottelu oli helpompaa. Mikäli kaulitsin selvästi ohuemmaksi (n. 2mm), massa jousti paremmin laitettaessa, eikä tullut sitä norsunnahkaa, mutta repeilyherkkyys oli selvästi suurempaa. En tiedä, onko kyse omasta taidottomuudestani asian suhteen vai miten onnistunkin yleensä aina saamaan ainakin osaan kakkua kurjat reunat, koska monet ovat vain kehuneet tätä tuotetta.

Ei sillä, kyllä minäkin kehun ja aion ostaa jatkossakin, mutta ehkä varsinkin suuriin kakkuihin teen niin kuin olen parhaimmat onnistumiseni tehnyt eli sekoitan Renshawn ja Funcakesin massaa niin, että Renshawta on kaksi kertaa niin paljon kuin Funcakesia.

Renshawn valtti on myös sen hulppea värivalikoima: näitä Extra-massojakin alkaa olla jo vaikka minkävärisiä. Tällöin saa varmasti tasaisensäyistä ilman värjäyksiä.

Muovailuun massa osoittautui myös mainioksi. Silikonimuotteihin en ehtinyt massaa kokeilla. Massan paras puoli moneen muuhun massaan verrattuna on se, ettei se maistu oikeastaan millekään, pelkästään makealle. Se ei siis pilaa tai sotke kakun makua, eikä jää tuoksumaan vahvasti koristeissa, kuten jotkut toiset massat.

Toinen testi
Tämä oli itse asiassa testi numero yksi, sillä olin jo ennen tuotetestausvalintaani hankkinut ko. massaa (valkoista) 1 kg ja päällystin sillä ystäväni pojan ristiäiskakun (koristeet Renshaw PRO-massaa) jo viikkoa sadetakkikakkua ennen. Kilon kaulitsemiseen tarvitsisin kyllä suuremman alustan, sillä tuntui, etten ehkä saanut sitä tarpeeksi tasaisesti kaulituksi. Mutta suuren massamäärän työstäminen kerralla oli kuitenkin paljon helpompaa kuin monen muun massan kohdalla.
Norsunnahkajälkiä kakun reunoihin tuli, mutta onneksi, kuten ylhäälläkin jo mainitsin, silottelu onnistui hyvin ja sillä sai niitä jälkiä häivytettyä.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pienen pojan ristiäiskakku



Sain ilon ja kunnian tehdä tuttavani pojan ristiäisiin kakun. Toiveena oli valkoisella massalla päällystetty kakku, jossa nimipalikat päällä ja viirinauha kyljissä. Koristeiden väritoiveena oli sininen-turkoosi.

Kakku:
Kakkupohjaksi ehdotin voikakkupohjaa, sisälle mansikkatuorejuustotäytettä ja niitä kakkuun tulikin. Kuorrutteena marenkikreemi ja kostukkeena vaniljamaito.

Koristeet:
Löysin Youtubesta nalleohjeen jo hetki sen jälkeen, kun kakusta oli sovittu ja tein sen hyvissä ajoin. Tilasin myös viirimuotit ja kirjainmuotit, joita en aiemmin omistanut. Tulevat varmasti käyttöön jatkossakin!

Niminappulat ja viirit pari päivää ennen kakun tekoa, kuten myös hieman nappeja. Koristeiden materiaalina Renshawn harmaa, farkunsininen ja turkoosi massa sekä Funcakesin vaaleansininen.

Prosessi ja mitä opin:
Tässä kakussa riitti haasteita tai ei ainakaan mennyt helpoimman kautta. Oli työvoitto saada kakku noin hyvään kuosiin, kuin mitä lopputulos näyttää.
Paljon opin uutta, kantapään kautta varsinkin.
Ensiksi. Paistoin kakkupohjan reunavuoassa, sillä kakku tuli 25-27 hengelle, eikä minulla ole tarpeeksi isoa irtopohjavuokaa. Voipohjan paistaminen reunavuoassa on hieman riski, sillä rengas kuitenkin falskaa hieman. Onneksi ei kovin paljoa, ja kakkukin paistui hyvin ja tasaisesti.

Toiseksi. Kakkupohjan leikkaamisessa meinasi käydä ohrasesti, sillä melkein 30 cm halkaisijaltaan ei leikkaudukaan perussahalaitaveitsellä yhtä näppärästi kuin pienet pohjat. Onneksi sain pienet murtumat pidettynä pieninä, eikä grande catastrophea tapahtunut. Mallasin myös, ettei iso alusta mahtunutkaan kakkulaatikkoon, mutta en lähtenyt leikkaamaan alustaa.

Kolmanneksi. Kaupassa ei ollut hakuhetkellä enää tuoreita mansikoita, liekö juhannus syynä, ja jouduin tyytymään pakastemansikoihin. Täyte jäi turhan löysäksi, minkä tajusin vasta kootessa, kun laitoin toisen pohjan ensimmäisen täytekerroksen päälle. Voikakkupohja kun on vielä sen verran tiivistä tavaraa, että olisi täytynyt laittaa hieman lisävahvistusta liivatteesta.

Neljänneksi. Kokosin kakkupohjat hieman väärinpäin, joten kakku oli vino. Ajattelin, että kreemillä me korjaamme sen, mutta huomasin, ettei kreemiä ollut ihan niin paljon kuin olisin tarvinnut epäsuhdan tasoitukseen.

Viidenneksi. Kakku ei ehtinyt täyttämisen jälkeen olla tarpeeksi kauaa kiinteytymässä, joten kreemin levittämisessä kohtasin ongelman, joka johtui kohdasta kolme ja neljä. Täyte halusi lähteä kreemin mukaan. Onneksi kreemi auttaa kyllä paljon, sillä varovaisella levittämisellä sain kakun päällystettyä rosoisesti kertaalleen ja toisen kerran sitten hetken jääkaapissa olon jälkeen. Tasaiseksi en sitä saanut, mutta huokasin helpotuksesta, kun edes suurinpiirtein!

Kuudenneksi. Koska kyseessä oli kookas kakku, täytyi massaakin varata reilusti. Minulla oli kaiken kaikkiaan 1,25kg sokerimassaa pehmitettynä ja kaulittuna (jouduin kaulitsemaan useampaan otteeseen, sillä liian ohuena se alkoi repeillä nostettaessa. Meinasi käydä niin, ettei alusta riittänyt. Enkä saanut sopivan pyöreää, joten kakun päälle laittaessani kävi niin, että yhdelle puolelle jäi aukko. Onneksi kuitenkin sain suht repeilemättä massan nostettua kakun päälle ja lopulta pienin paikkauksin aukonkin täytettyä ja näyttämään ok:lta. Kyllähän se tietysti näkyi, että lisäpala oli laitettu, mutta jäi taakse ja koristeilla sain hieman häivytettyä.

Seitsemänneksi. Koska täyte oli niin vetelää, jäi kakun korkeus aiotusta ja minun täytyi tehdä pienemmät viirit! Siinä kului aikaa taas jonkin verran ylimääräistä. Kiinnitin viirit elintarvikeliimalla. Muutama viiri alkoi hieman valua väriä, mutta onneksi nekin siellä takana. Oli onni, että ilman mittauksia, sain viirinauhan menemään ihan tasan, ettei tullut mitään aukkoja tai ei-symmetrisiä kohtia. Lisäsin napit viimeiseksi. Harmaan nauhan tein vasta aamulla, jottei se painaisi juuri liimattuja viirejä ja nappeja pois paikoiltaan.

Paljon opin uutta, kantapään kautta varsinkin. Suurin osa asioista oli suuren (voikakkupohjaisen) kakun tuomia yllätyksiä. Jatkossa täytteeseen enemmän liivatetta, Satin Ice kokeiluun, parempi nauhan liitoskohdan työstö sekä varovaisuutta värikkäiden koristeiden käsittelyssä.

Paljon onnea vielä Veikolle ja hänen vanhemmilleen!