Kun sain kutsun serkkuni vauvan ristiäisiin, lupauduin tekemään kakun. Kun kyselin toiveita, sain kuulla, että teemana on leppäkerttu, minkä kyllä arvailin vinkkaavan vauvan nimeen. Pyysin siskoani tekemään kakkuun leppäkerttuvauvan koristeeksi, sillä hänellä on tuo vauvamuotti ja hän on tehnyt noita vauvakoristeita enemmänkin.
Kakku
Alempi kakku on 24 cm voikakkupohja, ylempi 18 cm mehevä suklaakakkupohja. Täytteenä on mansikkamoussea sekä vaniljamoussea suklaapaloin. Molemmissa kolme täyteväliä. Kostutus vaniljamaitoa, kreeminä crumb coatina italialainen marenkikreemi, joka loppui kesken ja tein vielä perinteisen sokerikreemin toiseksi kerrokseksi. Päällys alemmassa Renshawn sokerimassaa ja ylemmässä Squires kitchenin massaa.
Koristelu
Siskoni tekemä leppäkerttuvauvakoriste (marsipaania ja sokerimassaa) oli aivan ihana, joten en mitään suurempia koristuksia halunnut laittaa kakkuun. Tein noin viikkoa aiemmin kahdenlaisia pieniä leppäkerttuja sokerimassasta, pienemmissä pilkut maalattuna, hieman isommissa sokerimassaa. Oikeastaan vasta kakkua kootessa päätin, kuinka leppäkertut laitan.
Mustat pilkut ja helminauhat on Renshaw Extra-massaa, ja uskon niiden tahmaisuuden johtuneen joko hyvin kosteasta ilmanalasta tai sitten mustasta väristä, sillä aiemmin testaamani Extra-massa oli kyllä niin paljon helpompaa työstää. Tämä oli kovin tahmaista ja jäi kiinni kaulimeen, muotteihin ja muihin työvälineisiin. Tosin ensimmäistä kertaa käytössäni ollut helminauhamuotti osoittautui loistavaksi aiempaan (Heirolin silikonimuotti) nähden, josta saa irti vain yksittäisiä helmiä. Uusi muottini toimi oikein hyvin, joskin musta massa venyi ja tahmaantui heti muotista poistettuani.
Prosessi ja mitä opin
Kakkupohjat onnistuivat oikein hyvin, täytteistä tuli herkullisia. Käytin pienemmän kakun kohdalla reunavuokaa ja reunakalvoa täyttövaiheessa. Jälleen kävi niin, että reunakalvo jumitti reunavuoan saumakohtaan. Onneksi sain suurennettua vuoan niin, että sain välistä otettua kalvon kokonaisuudessaan pois. En tiedä, kuinka tämän ongelman ratkaisisi...
Molemmista kakuista tuli taas vinot. Todellakin täytyy hankkia kakkusaha. Harmikseni ne ovat olleet suomalaisissa leivontatarvikeverkkokaupoissa viime aikoina loppuneena.
Kreemin levitys sujui kohtuullisesti, tällä kertaa en käyttänyt pursotusta, sillä tajusin ensimmäistä kakkua kuorruttaessani ensimmäistä kertaa, että minun täytyy tehdä lisää kreemiä. Kreemin levityksessä kakun yläreuna on kaikkein vaikein osuus, sillä jostain syystä se ikään kuin hylkii kreemiä, eikä siihen saa jäämään tarpeeksi kreemiä.
Sokerimassojen kanssa koin suurimmat ongelmat. Kerrankin sain massan nostettua suhteellisen siististi ja keskelle kakkua, mutta molempien massojen kohdalla tapahtui repeilyä, eikä massalevy ollut edes ohutta! Siloitteluvaiheessa oli hankaluuksia, jouduin tekemään pari pientä paikkaakin. Toinen siloittajani (minulla on Wiltonin ja Confetin, en tiedä, kumpi on kumpi) menee kyllä pois käytöstä, sillä se tarttui aivan koko ajan massaan kiinni, eikä sillä tehnyt oikeastaan yhtään mitään muuta kuin vahinkoa. Toinen toimi niin hyvin kuin siloittajan olettaa toimivan.
Onneksi on jo sen verran kokemusta, etten pienistä repeämistä hätääntynyt, vaan sain suht siistiksi lopputuloksen. Itseä ne tietysti jäivät harmittamaan.
Kakun kuljetus oli aikamoinen hengityksenpidätysjuttu, mutta sain kakun ehjänä perille asti Annin uunissa -verkkokaupasta ostetun korkean kakkulaatikon turvin.
Miltä maistui
Maistoin itse vain ylempää, mutta se maistui ihan täydelliselle! Sain kakusta hurjasti kehuja. Omat muksut tykkäsivät siitä myös, mitä en yhtään ihmetellyt. Varsin tuhti, sopivan lempeä ja kermainen, ei kuitenkaan liian makea (en laita yleensä täytteisiin paljoa sokeria). Kostutuskin oli mennyt aika nappiin.
Olin lopputulokseen kuitenkin oikein tyytyväinen itsekin. Kakku piti muotonsa hyvin, vaikkei tukia ollutkaan, ja se painoi kokonaisuudessaan monta kiloa. Massat kestivät kakun päällä ihan ok, tosin mustat koristeet tarttuivat kyllä kakkulapioon/-veitseen koko ajan. Maku kruunasi kokonaisuuden.
Jos jokin asia ärsyttää, leivo kakku! Seuraa matkaani kakkujen parissa. Opin koko ajan ja haluan jakaa oppimaani.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kerroskakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kerroskakku. Näytä kaikki tekstit
maanantai 21. elokuuta 2017
sunnuntai 2. heinäkuuta 2017
Nemokakku
Kuopukseni 1-vuotissynttärijuhlat pidettiiin tänään. Olin jo aiemmin päättänyt kakun teemaksi Nemoa etsimässä. Ajatus lähti itse asiassa oranssista sokerimassasta, jota minulla oli jäljellä. Teinkin Nemo-koristeen jo hyvissä ajoin, mikä kyllä osoittautui hienoiseksi virheeksi. Sillä, kun vähän aikaa sitten otin koristeen esille, huomasin oranssin massan värjänneen valkoiset kohdat.
Kakku
Kakkuina toimivat jälleen pienemmän kakun perinteinen sokerikakkupohja (2 munaa, 13 cm vuoassa) sekä alempi voikakkupohja (5 munaa, 18,5 cm rengasvuoassa). Täytteenä pätkis-kinuski-moussea ja kostukkeena vaniljamaito. Kuorrutus marenkikreemillä ja päällys Renshaw-Funcakes-sokerimassoja (RS turkoosi, FC pastel blue ja RS valkoinen).
Koristeet
Muut koristeet tein pari päivää ennen kakun koristelemista tai sen yhteydessä kaikenlaisista jämämassapaloista, mitä satuin löytämään varastoistani. Ideoita erityisesti merikasveihin sain Instagramista.
Suurimman osan koristeista tein itse muovailemalla/muotoilemalla, mutta muutamat on tehty Wiltonin Meren elämää -muotilla. Tosin huomasin jälleen, ettei Renshawn massa toimi silikonimuottien kanssa oikein hyvin. Olisin halunnut saada tehtyä muotin aallot, mutta monista yrityksistä huolimatta, en saanut niitä onnistumaan (mm. muotin öljyäminen tai tomusokerointi, eri mittaiset pakastukset, hellät ja vähän tiukemmat painelut yms.).
Prosessi ja mitä opin:
Kakkupohjat onnistuivat mainiosti, mutta aikataulu petti, sillä minun piti tehdä ne jo torstaina. Mutta lapsiperheessä ei aina voi luottaa suunnitelmaansa. Olimme nimittäin torstaina käymässä Muumimaailmassa, ja tarkoituksenani oli tehdä sieltä tultua kakkupohjat valmiiksi, mutta kuopus ajatteli ajomatkan jälkeen herättyään (oli kylläkin jo iltayö), että nyt on aika leikkiä. Näin ollen kakkupohjat valmistuivat vasta perjantaina.
Koska täytin kakut perjantai-iltana, eivät pohjat olleet mielestäni riittävästi tekeytyneet ja erityisesti sokerikakkupohja murusti aika tavalla.
Täytteen teossa pähkäilin valmistushetkeen saakka, mitä laitan kakkuun. Päädyin kaapista löytyviin pätkiksiin, vaniljarahkaan ja kinuskituorejuustoon kermavaahtoon sekoitettuna. Pätkikset murskasin paloiksi. Aiemmasta vahingosta viisastuneena laitoin riittävästi liivatteita. Tosin lopputuloksessa en oikein pidä liivatteiden tuomasta tuntumasta...
Kreemin levitys oli taas työn ja tuskan takana, vaikka marenkikreemi oli hyvin pehmeää. En tiedä, miksen sitä saa toimimaan. Onneksi kreemi riitti juuri ja juuri, mutta aivan tasaiseksi en sitä saanut.
Lauantai-illaksi jäi sitten massapäällystys ja koristelu. Olipa ihana toimia melko pienen massamäärän kanssa, jonka saa helposti kaulittua. Kuitenkin asia, mitä minun täytyy harjoitella hurjasti on massan siistiksi saaminen. Tai sitten on tosiaan kokeiltava muita massoja, koska aivan hienoista pintarepeilyä oli havaittavissa erityisesti ylemmän kakun kanssa, ja alemman massoittamisessa jäi taas muutamaan kohtaan ikävät vekit. Kakkusiloittajasta ei ollut mitään apua, sillä jostain syystä se halusi vain tarttua kakun pintaan...
Onneksi koristeilla sai piilotettua "huonot kohdat" tai ainakin kiinnitettyä huomiota muualle. Olin tosiaan ajatellut, että tekisin pelkästään aallot tuohon ylempään, mutta muotilla tekemisen osoituttua mahdottomaksi ja koristeita vielä ollessa reilusti, päädyin tekemään vesikasveja ja simpukoita sekä mereneläviä vielä pikkukakunkin alalaitaan. Koristeet kiinnitin elintarvikeliimalla.
Osa ohuista vesikasveista katkeili hetken päästä siitä, kun olin ne kiinnittänyt, mutta liimailin palasia takaisin.
Tämän kakun teossa koristeiden tekeminen ja sommittelu kakun päälle oli kyllä kaikkein hauskinta. Kun on kyse lastenkakusta ja -teemasta, ei ole niin justiinsa ja silti saa naivistisella tavalla aikas kivan lopputuloksen.
Mille maistui:
Ylempi kakku oli itseasiassa pitkästä aikaa maistuvaa sokerikakkupohjaista täytekakkua. Tykkäsin itse täytteestä kovasti, sillä siinä oli hienoista kinuskin suolaisuutta yhdistettynä pätkiksen minttuun. Hiekkaranta ja vilvoittava tuuli. Voikakkupohjan kanssa täytteeseen olisin kaivannut kosteutta enemmän. Ja molempien kohdalla olisi pitänyt hieman enemmän kostuttaa. Ehkä paranee "vanhetessaan" eli huomenna on parhaimmillaan. Kakkua jäi, joten ainakin pääsen testaamaan.

Tämän kakun teossa koristeiden tekeminen ja sommittelu kakun päälle oli kyllä kaikkein hauskinta.Kuten kerroinkin, tein Nemon jo viikkoja sitten, mutta Sallisen oranssi oli värjännyt valkoiset kohdat ja jouduin maalaamaan valkoisella pastavärillä ne taas valkeiksi. Nemon tekemiseen etsin Youtubesta ohjevideota, ja tästä katsoin vinkkiä. Muotoilumassasta olisi saanut kyllä paremman/helpommin.
Muut koristeet tein pari päivää ennen kakun koristelemista tai sen yhteydessä kaikenlaisista jämämassapaloista, mitä satuin löytämään varastoistani. Ideoita erityisesti merikasveihin sain Instagramista.
Suurimman osan koristeista tein itse muovailemalla/muotoilemalla, mutta muutamat on tehty Wiltonin Meren elämää -muotilla. Tosin huomasin jälleen, ettei Renshawn massa toimi silikonimuottien kanssa oikein hyvin. Olisin halunnut saada tehtyä muotin aallot, mutta monista yrityksistä huolimatta, en saanut niitä onnistumaan (mm. muotin öljyäminen tai tomusokerointi, eri mittaiset pakastukset, hellät ja vähän tiukemmat painelut yms.).
Prosessi ja mitä opin:
Kakkupohjat onnistuivat mainiosti, mutta aikataulu petti, sillä minun piti tehdä ne jo torstaina. Mutta lapsiperheessä ei aina voi luottaa suunnitelmaansa. Olimme nimittäin torstaina käymässä Muumimaailmassa, ja tarkoituksenani oli tehdä sieltä tultua kakkupohjat valmiiksi, mutta kuopus ajatteli ajomatkan jälkeen herättyään (oli kylläkin jo iltayö), että nyt on aika leikkiä. Näin ollen kakkupohjat valmistuivat vasta perjantaina.
Koska täytin kakut perjantai-iltana, eivät pohjat olleet mielestäni riittävästi tekeytyneet ja erityisesti sokerikakkupohja murusti aika tavalla.
Täytteen teossa pähkäilin valmistushetkeen saakka, mitä laitan kakkuun. Päädyin kaapista löytyviin pätkiksiin, vaniljarahkaan ja kinuskituorejuustoon kermavaahtoon sekoitettuna. Pätkikset murskasin paloiksi. Aiemmasta vahingosta viisastuneena laitoin riittävästi liivatteita. Tosin lopputuloksessa en oikein pidä liivatteiden tuomasta tuntumasta...
Kreemin levitys oli taas työn ja tuskan takana, vaikka marenkikreemi oli hyvin pehmeää. En tiedä, miksen sitä saa toimimaan. Onneksi kreemi riitti juuri ja juuri, mutta aivan tasaiseksi en sitä saanut.
Lauantai-illaksi jäi sitten massapäällystys ja koristelu. Olipa ihana toimia melko pienen massamäärän kanssa, jonka saa helposti kaulittua. Kuitenkin asia, mitä minun täytyy harjoitella hurjasti on massan siistiksi saaminen. Tai sitten on tosiaan kokeiltava muita massoja, koska aivan hienoista pintarepeilyä oli havaittavissa erityisesti ylemmän kakun kanssa, ja alemman massoittamisessa jäi taas muutamaan kohtaan ikävät vekit. Kakkusiloittajasta ei ollut mitään apua, sillä jostain syystä se halusi vain tarttua kakun pintaan...
Onneksi koristeilla sai piilotettua "huonot kohdat" tai ainakin kiinnitettyä huomiota muualle. Olin tosiaan ajatellut, että tekisin pelkästään aallot tuohon ylempään, mutta muotilla tekemisen osoituttua mahdottomaksi ja koristeita vielä ollessa reilusti, päädyin tekemään vesikasveja ja simpukoita sekä mereneläviä vielä pikkukakunkin alalaitaan. Koristeet kiinnitin elintarvikeliimalla.
Osa ohuista vesikasveista katkeili hetken päästä siitä, kun olin ne kiinnittänyt, mutta liimailin palasia takaisin.
Tämän kakun teossa koristeiden tekeminen ja sommittelu kakun päälle oli kyllä kaikkein hauskinta. Kun on kyse lastenkakusta ja -teemasta, ei ole niin justiinsa ja silti saa naivistisella tavalla aikas kivan lopputuloksen.
Mille maistui:
Ylempi kakku oli itseasiassa pitkästä aikaa maistuvaa sokerikakkupohjaista täytekakkua. Tykkäsin itse täytteestä kovasti, sillä siinä oli hienoista kinuskin suolaisuutta yhdistettynä pätkiksen minttuun. Hiekkaranta ja vilvoittava tuuli. Voikakkupohjan kanssa täytteeseen olisin kaivannut kosteutta enemmän. Ja molempien kohdalla olisi pitänyt hieman enemmän kostuttaa. Ehkä paranee "vanhetessaan" eli huomenna on parhaimmillaan. Kakkua jäi, joten ainakin pääsen testaamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)