Kakku
Alempi kakku on 24 cm voikakkupohja, ylempi 18 cm mehevä suklaakakkupohja. Täytteenä on mansikkamoussea sekä vaniljamoussea suklaapaloin. Molemmissa kolme täyteväliä. Kostutus vaniljamaitoa, kreeminä crumb coatina italialainen marenkikreemi, joka loppui kesken ja tein vielä perinteisen sokerikreemin toiseksi kerrokseksi. Päällys alemmassa Renshawn sokerimassaa ja ylemmässä Squires kitchenin massaa.
Koristelu
Siskoni tekemä leppäkerttuvauvakoriste (marsipaania ja sokerimassaa) oli aivan ihana, joten en mitään suurempia koristuksia halunnut laittaa kakkuun. Tein noin viikkoa aiemmin kahdenlaisia pieniä leppäkerttuja sokerimassasta, pienemmissä pilkut maalattuna, hieman isommissa sokerimassaa. Oikeastaan vasta kakkua kootessa päätin, kuinka leppäkertut laitan.
Mustat pilkut ja helminauhat on Renshaw Extra-massaa, ja uskon niiden tahmaisuuden johtuneen joko hyvin kosteasta ilmanalasta tai sitten mustasta väristä, sillä aiemmin testaamani Extra-massa oli kyllä niin paljon helpompaa työstää. Tämä oli kovin tahmaista ja jäi kiinni kaulimeen, muotteihin ja muihin työvälineisiin. Tosin ensimmäistä kertaa käytössäni ollut helminauhamuotti osoittautui loistavaksi aiempaan (Heirolin silikonimuotti) nähden, josta saa irti vain yksittäisiä helmiä. Uusi muottini toimi oikein hyvin, joskin musta massa venyi ja tahmaantui heti muotista poistettuani.
Prosessi ja mitä opin
Kakkupohjat onnistuivat oikein hyvin, täytteistä tuli herkullisia. Käytin pienemmän kakun kohdalla reunavuokaa ja reunakalvoa täyttövaiheessa. Jälleen kävi niin, että reunakalvo jumitti reunavuoan saumakohtaan. Onneksi sain suurennettua vuoan niin, että sain välistä otettua kalvon kokonaisuudessaan pois. En tiedä, kuinka tämän ongelman ratkaisisi...
Molemmista kakuista tuli taas vinot. Todellakin täytyy hankkia kakkusaha. Harmikseni ne ovat olleet suomalaisissa leivontatarvikeverkkokaupoissa viime aikoina loppuneena.
Kreemin levitys sujui kohtuullisesti, tällä kertaa en käyttänyt pursotusta, sillä tajusin ensimmäistä kakkua kuorruttaessani ensimmäistä kertaa, että minun täytyy tehdä lisää kreemiä. Kreemin levityksessä kakun yläreuna on kaikkein vaikein osuus, sillä jostain syystä se ikään kuin hylkii kreemiä, eikä siihen saa jäämään tarpeeksi kreemiä.
Sokerimassojen kanssa koin suurimmat ongelmat. Kerrankin sain massan nostettua suhteellisen siististi ja keskelle kakkua, mutta molempien massojen kohdalla tapahtui repeilyä, eikä massalevy ollut edes ohutta! Siloitteluvaiheessa oli hankaluuksia, jouduin tekemään pari pientä paikkaakin. Toinen siloittajani (minulla on Wiltonin ja Confetin, en tiedä, kumpi on kumpi) menee kyllä pois käytöstä, sillä se tarttui aivan koko ajan massaan kiinni, eikä sillä tehnyt oikeastaan yhtään mitään muuta kuin vahinkoa. Toinen toimi niin hyvin kuin siloittajan olettaa toimivan.
Onneksi on jo sen verran kokemusta, etten pienistä repeämistä hätääntynyt, vaan sain suht siistiksi lopputuloksen. Itseä ne tietysti jäivät harmittamaan.
Kakun kuljetus oli aikamoinen hengityksenpidätysjuttu, mutta sain kakun ehjänä perille asti Annin uunissa -verkkokaupasta ostetun korkean kakkulaatikon turvin.
Miltä maistui
Maistoin itse vain ylempää, mutta se maistui ihan täydelliselle! Sain kakusta hurjasti kehuja. Omat muksut tykkäsivät siitä myös, mitä en yhtään ihmetellyt. Varsin tuhti, sopivan lempeä ja kermainen, ei kuitenkaan liian makea (en laita yleensä täytteisiin paljoa sokeria). Kostutuskin oli mennyt aika nappiin.
Olin lopputulokseen kuitenkin oikein tyytyväinen itsekin. Kakku piti muotonsa hyvin, vaikkei tukia ollutkaan, ja se painoi kokonaisuudessaan monta kiloa. Massat kestivät kakun päällä ihan ok, tosin mustat koristeet tarttuivat kyllä kakkulapioon/-veitseen koko ajan. Maku kruunasi kokonaisuuden.
