Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakkumonsteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kakkumonsteri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Mustaherukka-suklaakakku

Tämä kakku syntyi ensimmäiseksi siitä, että kaapissa oli päiväystä läheneviä kakkutarpeita, toiseksi kiitokseksi kissojen hoitajalle ja kolmanneksi halusta kokeilla suklaista kakkupohjaa.

Kakku
Kakkupohja osoittautui tähänastisista kokeiluista kaikkein parhaaksi: ei niin tiivis kuin Kakkumonsterin voipohja, joka on toinen suosikkini, ja jotain aivan muuta kuin kaakaojauhesokeripohja, mistä en kyllä pidä paljoakaan. Löysin sen Suklaapossun blogista. Helppo ja älyttömän hyvä! Korvasin maitoainesosan kermaviilillä, sillä sitä sattui löytymään kaapista.

Täytteenä mustaherukkainen täyte (kermaa, mustaherukkatuorejuustoa, vaniljarahkaa, mustaherukoita), kuorrutteena mustikkajauheella maustettu/värjätty sokerikreemi.

Koristeet
Olin päättänyt tehdä suklaaganachevalukakun, mutta muita koristeita en juuri ollut miettinyt vaan nappasin jotain, mitä kaapista löytyi: dominokeksejä ja violettejä koristerakeita.

Prosessi ja mitä opin
Kakkupohjaresepti oli oiva löytö ja odotan jo seuraavaa kakkua, johon pohja sopii! PME:n alumiiniset vuoat tosin eivät tunnu oikein toimivan näihin rasvaisiin kakkupohjiin. Olen kokeillut niin vuokasprayta, pelkkää voitelua, jauhotusta niin vehnäjauhoilla, korppujauhoilla kuin mannaryyneillä. Aina saan kakun jostain kohdasta (yleensä pohjasta) kiinni vuokaan ja kakkupohjaan lohkeaa palanen. Ehkä täytyy hankkia vielä jokin välikoon irtopohjavuoka 13 cm ja 24 cm lisäksi.

Täyte tuntui hyvin jämäkältä eikä kovin makealta, joten uskaltauduin tekemään sokerikreemin, joka on niin paljon nopeampaa valmistaa kuin marenkikreemi. Aiemmista hankaluuksista oppineena pursotin kreemin kakun päälle, mikä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi, koska tasoitus oli helpompaa kuin aiemmin.

Ganachen tein tällä kertaa tämän ohjeen mukaan. Laitoin kyllä hitusen enemmän kermaa. Aluksi näytti, että se olisi sopivaa, mutta kun laitoin kakun päälle (heti), se jähmettyi lähes heti, eikä lopputulos ollutkaan ihan sellainen kuin olin toivonut. Edellinen ganacheyritykseni päättyi päinvastaiseen lopputulokseen:
Henkilön Satu Luhtanen (@satunnen) jakama julkaisu
Koristeasiaa olisi pitänyt miettiä kyllä paremmin ennen ganachen laittoa, sillä niin äkkiä se jähmettyy, että dominokeksien sommittelun jälkeen ei koristerakeet kyllä enää oikein tarttuneet. Olin niin pettynyt ganachen epäonnistumiseen, joten en oikein jaksanut miettiä koristelua sen kummemmin.

Mille maistui
Suklaapohja oli taivaallista!! Mutta mustaherukkatuorejuustoa en kyllä enää taida ostaa. Jotenkin siinä juuston maku oli turhan pistävä. Samaa ajattelin myös vadelmatuorejuustosta. Ehkä ne sopivat paistettuun juustokakkuun paremmin, mutta osana moussea ei minun makuuni.

Kissojenhoitaja pisti lopun kakun pakkaseen, ja söimme sitä reissusta kotiuduttuamme. Silloin kakku maistui ainakin yhtä hyvälle, mutta koostumus oli toki jo vähän kuivempi.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Tähkäpää-kakku

Pahoittelut, ei edelleenkään vaihekuvia...tarvisin kuvaajan. Tai yleiskoneen. Tai kuvaavan yleiskoneen. :D

Meidän tytöt saivat kutsun naapurintytön synttäreille. Koska tytön äiti oli tiiviisti töissä juhlia edeltävät päivät, kysäisin, saisinko tehdä kakun tytölle lahjaksi. Hän ilahtui ajatuksesta, ja sain vapaat kädet toteutukseen. Kysyin juhlien teemaa (prinsessateema) ja tytön lempiprinsessaa (Tähkäpää), mistä ajatus lähti sitten kypsymään.

Juhlissa kakku otettiin ihastellen vastaan, ja se maistui. Itsekin testasin. Tosin

Kakku:
Halusin kokeilla ensimmäistä kertaa tehdä aivan sokerikakkupohjista kerroskakun. Eli ihan perussokerikakkupohja (munat-70 % sokeria-70 % jauhoja, hieman leivinjauhetta), joka paistui ihan ok. Ihme kyllä, pohjat olivat valmiit käytännössä yhtä aikaa, vaikka toinen paistui PMEn 15cm vuoassa ja toinen Städterin reunavuoassa, hieman yli 20cm.

Täytteenä oli mustikkarahkatäyte sekä vadelmatuorejuustotäyte, liivatteeton, suomalaisia pakastemarjoja. Täytteet maistuivat ainakin kulhon jämistä aivan todella hyvältä.

Ensimmäistä kertaa tein kakun kuorrutteeksi marenkikreemiä. Ei jääne viimeiseksi kerraksi, sen verran hyvää ja hyvin levittyvää kreemi oli.

Päällä oli Funcakesin (violetti), Dr. Ötkerin (musta) ja Renshawn (valkoinen) massoja.

Koristeet:
Tilasin tiilikuvioalustan tätä varten, tein koristekukat (Funcakes ja Renshaw-massoja) ja Tähkäpään Pascal-kameleontin (Renshawn valkoista sokerimassaa värjättynä Tannengrün ja Light Green-sävyisillä pastaväreillä) jo hyvissä ajoin. Katsoin mallia Youtubesta eri tekijöiltä, mutta en kyllä oikein onnistunut saamaan näköistä. Lopulta Pascal unohtuikin kakun matkasta, vahingossa kylläkin.

Kakun kokoamisen jälkeen tein Funcakesin keltaisesta ja Renshawn valkoisesta sokerimassasta sekoituksen, josta sain tehtyä Tähkäpään palmikon.

Hieman jäi uupumaan alkuperäisestä ajatuksesta nuo koristelut, mutta aika tuli vastaan.

Prosessi ja mitä opin:

Käytin ensimmäistä kertaa reunakalvoja, eikä homma sujunut niin kuin olin ajatellut. Olin jotenkin saanut jumitettua kalvon reunavuoan hakasen alle niin, että irrotusvaiheessa oli todellinen jumitilanne. Sydän syrjälläni yritin yön pimeydessä yhdellä kädellä selviytyä ja lopulta tajusin kääntää homman toisin päin, minkä jälkeen kaikki sujuikin taas hyvin. Sain reunan ja kalvon irti, eikä tullut kovin pahaa jälkeä kakun reunaan. Hieman murusia vain.

Minulla ei ole kakkutukia, mutta luotin siihen, että ilmankin pärjää, kun ei ole isommasta kakusta kyse. Olisi ehkä kannattanut vaikka mehupillit laittaa, sillä ylemmästä kakusta tuli massapäällyksen myötä verran painava, että alempi päällyste alkoi hieman levitä.

Marenkikreemin tekeminen ilman digitaalista lämpömittaria ja yleiskonetta oli tämän kakun tekemisessä seuraavaksi suurin jännitysmomentti. Laatikosta löytyi kinkkumittari, jossa asteikko oli 120 asti, tosin huomasin, ettei riitä, että mittarin pää on sokeriliemessä kiinni, vaan mittarin tikku täytyy olla selvästi enemmän uppeluksissa. En onneksi saanut poltettua sormiani, pelkästään sotkettua patakintaan.

Kinuskikissa ja Kakkumonsteri antavat marenkikreemiohjeissaan ristiriitaisia ohjeita siitä, pitääkö sokeriliemi valuttaa suoraan valkuaisvaahtoon vai reunaan. Itselläni toinen käsi piti käsivatkainta, rakasta miltei parikymppistä Philipsin Cucinaa, ja toinen kaatoi lientä kulhoon, niin en pystynyt olemaan niin tarkka. Ylikuumentuvaa sähkövatkainta jännitin aika tavalla. Taisi viiden valkuaisen marenkikreemi olla hieman liikaa. Mutta silti kreemi onnistui mahtavasti! Maustoin sen vielä Biokian mustikkajauheella.

Sokerikreemiin nähden marenkikreemi on miedomman makuista, ei niin tymäkkää ja ihanan silkkisen pehmeää levittää kakun päälle. Onneksi tein ison satsin, niin riittää ainakin seuraavaan kakkuun myös.

Tämä kakku sai minut totisesti harkitsemaan yleiskoneen hankintaa.